Kukako minä olen ja mitä olen elämälläni tehnyt tähän saakka?
Tammikuussa 1989 syntynyt naisenalku, joka on pienen ikänsä (tarkemmin sanoen jo ennen kuin oli edes pilke isänsä silmäkulmassa) kulkenut tallilla äitinsä mukana.
Hevosia on meidän perheessä ollut aina ja hevosen selkään minutkin on nostettu jo aivan pienenä. Lapsuusvalokuvista käy myös selville, että keppihevonen ja inkkaripäähine veivät voiton nukeista :)
Ratsastustunnit aloitin 5-vuotiaana silloisella Ruskelan ratsastuskoululla, jossa kävin kerran viikossa opettelemassa sekä ratsastamaan, että tippumaan. Parku sieltä tuli kerran pari, mutta meidän mamma on melko kova täti, joka nappasi vain kainaloista ylös, nosti takaisin satulaan ja totesi, että: "Ratsastat, tai itket ja ratsastat!"
Tästä varmaan johtuu, etten ole mikään arkajalka hevosten suhteen ja olen oppinut, että putoamisten jälkeen ampaistaan saman tien takaisin satulaan ;)
7-vuotiaana sain ensimmäisen oman hevoseni, Max VI. Se oli oiva pappa. Tuli taloon rääkättynä, mutta hyvällä hoidolla parani loistavasti ja antoi meille 8 ikionnellista vuotta. Se oli luottoponi, jolla saattoi ratsastaa laukkaa... väärinpäin satulassa istuen... maastossa... kotiinpäin :D
Viimeiset vuotensa se kulki tutuilla poluilla perässäni ilman narua, metrin välimatkan jättäen.
Maxi lopetettiin 2004 vanhuuden vaivojen heikentämänä. Vanhaa vaaria tullaan meidän perheessä ikävöimään aina.
Matkan varrelle on mahtunut myös monia muita kaviokkaita, sekä hoidokkeja, ylläpitoja, että omia. Osa on poistunut pilven päälle, osa taas lähteneet muiden rakastettavaksi.
Nykyisin hevosperheeseen kuuluvat siis lv-ruuna Ossi, suokit Ratto sekä Riemu (äiti ja poika) ja aasiruuna Igor.
Olen suorittanut lukion ja kirjoittanut itseni ylioppilaaksi. Vaikka kaikki tämä tuli tehtyä, on minulle silti jo pitkän aikaa ollut selvää, että minun elämäni tulee kulumaan hevosten parissa, myös ammatillisesti. Suomessa olen tehnyt tuttaville tallia koulun ohessa.
Kun haaveeni päästä Ypäjän hevosopistoon kaatui liian vähäiseen ratsastuskokemukseen, päätin lähteä hakemaan sitä ulkomailta.
Minulle oli aivan sama minne tämä tie minut veisi, kunhan se lupaisi uusia oppeja ja PALJON. Kirjoitettuani monia meilejä ja soitettuani miljoonia puheluita eräs tuttavantuttava tarjosi minulle paikkaa ystävättärensä tallilta. Niinpä matkani vei joulukuussa 2007 Patricia Bottanin koulutallille Saksaan.
Bottanilla viihdyin lähemmäs kaksi vuotta, kunnes totesin, että se tie on hiljalleen nähty. Siitä seuraava paikkani oli Reitanlage Schmid, joka sekin tarjosi hetkellisesti uusia oppeja ja näkymiä, mutta ei kuitenkaan riittävästi. Vuoden työskenneltyäni totesin, että paikkaa on (jälleen) vaihdettava.
Nykyään työskentelen siis Verena-Maria Holbella, jossa aloitin hoitajana, mutta tätä nykyä suoritan ratsuttajan opintoja. Tavoitteena on saada paperit vuonna 2016.
Välivuosi on siis venynyt useammaksi ja jo pari vuotta sitten olen todennut, etten aio Suomeen enää vakituisesti palata. Olen rakentanut elämäni tänne, enkä näe mitään syytä aloittaa täysin alusta Suomessa :)
